perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naistenpäivää



Oh hoh mikä pakkanen oli taas yöllä:( Ei se talvi nyt helpolla näköjään päästä otettaan! Kuvailin aamulla taas hankia ja huokailin niiden paksuutta. Vaikea uskoa että tässä enää milloinkaan kukkisivat tulppaanit, kesäpikkusydämmet ja nämä ruusut (Peace), huoh:( Kuvassa olevassa luumupuussa olen muuten käyttänyt hätäsuojaukseen foliota! Verkko loppui syksyllä ja tämä puu jäi vain muovisen runkosuojan varaan, enkä ole tämän ympäriltä edes lumia luonut, kun tuosta parkkipaikalta ja kasvihuoneen katolta tulee koko ajan lunta niin paljon, että työ tuntuu  aika mahdottomalta. Heitin tuohon juurelle tuota tuhkaakin jos vaikka vauhdittaisi vähän lumien sulamista, eikä jänöset enää ylettyisi aterialle:)


Geranium kirjoitti juuri blogissaan tammesta, joka ei halua riisua lehtiään! Meidänkin pihalla kasvaa paljon pieniä tammen alkuja ja yksi heistä on tällainen hienohelma, joka pitää kiinni leningistään koko talven:) Olen seurannut tätä puuta nyt jo monta talvea ja aina sille tosiaan jäävät nuo lehdet, jotka vasta uusien myötä katoavat hiljalleen. Tuossa vieressä kasvaa toinen tammi joka riisuu kuitenkin yläosansa, jättää kuitenkin alushameen:D Olen kuullut että joku jopa kaataa tammen tämän ominaisuuden takia, mutta mielestäni tämä on talvipihamme helmi ja vielä sopivasti tuon alueen keskellä. Tuulella lehdet kahisevat yhdessä viiruhelpin kanssa ja keväällä lehdet tosiaan häviävät jonnekin kasvavan nurkikon alle. Toki roskaahan se tietysti sitten enemmän kun kasvaa isommaksi, mutta joka tapauksessa pidän siitä juuri tuollaisena, hienona leidinä;)



Tänä aamuna naistenpäivän kunniaksi tämä onnenapila avasi ensimmäisen pikkuruisen kukkansa! Kyllä se on niin terhakka tapaus ja nopea käänteissään. Tuo kukkavarsi luikertelee tosi nopeasti valon suuntaan ja varsi oli eilen ihan mutkalla kun vähän kääntelin ruukkua.
Mukavaa viikonloppua ja yöpakkasista huolimatta nautitaan keväisestä auringon paisteesta <3


8 kommenttia:

  1. Minustakin lehdet pitävät tammet ovat aivan ihania ja tuovat lämmintä väriä talveen.
    Onpa hauska onnenapila!
    Toivotaan, että kevät tulee, kurkkaan vähän väliä Ilmatieteen laitoksen viiden päivän ennustetta, mutta sinne ei pahus vieköön ilmesty punaisia (plussalla olevia) numeroita! Ei sitten millään. Mikä tätä kevättä oikein vaivaa ;-)
    Ai niin, sehän on kevät, oikukas...
    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
  2. Moi Minna, hyvää naistenpäivää sinullekin!

    Pikakommentti tammista: yksilöiden välillä on suuria eroja fenologiassa: toisiin tammiin lehdet puhkeavat jopa pari viikkoa aikaisemmin kuin toisiin (ja näin tuntuu olevan vuodesta toiseen; aikaiset puut ovat ekoja joka vuosi). Luulen että tämä saattaa näkyä myös talveen valmistautumisessa. Luin jostain että tammet joihin jää lehdet syksyllä eivät ehdi kunnolla valmistautua talveen. Onkohan niin että näihin puihin joihin puhkeaa lehdet myöhemmin keväällä myös lehdet jäävät syksyllä kiinni? En ole itse tullut tätä aikaisemmin ajatelleeksi.

    VastaaPoista
  3. Saila: Kyllä sen on pakko tulla jossain vaiheessa:) Toisaalta omalla tavallaan tämä odottaminenkin on ihan kivaa, sitten kun odotettu hetki on kohdalla niin jotenkin se vaan vilahtaa aina niin nopeasti ohi! Täytyykin joskus laittaa lainaus eräästä lasten Nalle puh kirjasta, miten siinä kevät tulee puolen hehtaarin metsään:)

    Riikka: Kiitos tiedosta, mielenkiintoista, täytyykin seurata miten tuohon tammeen tulevat lehdet puhkeamaan!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tammihavainto. Täytyy tunnustaa, että en ole kiinnittänyt asiaan huomiota, vaikka tuollainen ilmiö on varmasti tullut nähtyä. Pitääpä seurata tammia kaupungilla, itselläni on vain pari pientä kituvaa yksilöä, jotka olen saanut sukulaisen pihalta.

    Olen samaa mieltä kevään ja kesän odottamisesta. Kaikki ihana vielä edessäpäin. Olen alkanut pitää kevättä lempivuodenaikanani juuri tuosta syystä. Mutta myönnän kyllä, että ei odottaminen pelkkää ihanuuttakaan ole, kun paleltaaaaaa... t. Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkastelin vielä äsken noita tammia ja niissä oli terhojen lakitkin vielä kiinni oksissa!
      Kyllä viime yönäkin oli tosiaan niin kylmä että:( Ai niin siitä tulikin mieleeni, että pikku narsku täytyykin nostaa yöksi sisälle:) Hei kiva muuten kun tulit blogiini!

      Poista
  5. Onpa tosi nätin värinen kukka tuolla onnenapilalla. Ja hauska kuulla, että sinulla on tuollainen talvipukuinen tammi! Ajatella, että jotkut kaatavat puunsa tuon ominaisuuden takia :/

    Täytyykin katsoa tänä keväänä, että tuleeko siihen lehdet kovasti eri aikaan kuin viereisiin tammiin. Kiintoisaa!

    Hyvää viikonloppua – talven ote heikkenee tunti tunnilta!

    VastaaPoista
  6. Naapurissa on tuollainen hienohelma tammi. Minua se suututtaa, kun on ihan aidan vieressä ja viskoo lehtiään silloin, kun muuten olisi jo siistiä. Joo, saisi kevät jo ottaa niskalenkin talvesta!

    VastaaPoista
  7. Geranium: Luonto on ihmeellinen ja kiinnostava<3 Aika harmillisen kylmää on tänään ollut, pakkasella päivälläkin:(
    My life: Juuri tuon takia puita kaadetaan kun ne roskaavat jo siivottua pihaa. Itse en niin tarkka ole haravoinnin kanssa vaan haravoin enimmät ja loput silppuuntuu ruohonleikkurissa:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!